perjantai 30. maaliskuuta 2012

Patrick Süskind - Parfyymi: Tarina murhaajasta


Moni varmaan tuntee tämän tarinan elokuvaversion, ja täytyy sanoa että se elokuva ei tee oikeutta tälle kauhealle, selkäpiitä karmivalle kirjalle. Kirja kertoo siis Jean-Baptiste Grenouille-nimisestä ranskalaispojasta, joka syntyi kalatorilla ja jäi orvoksi heti elämänsä ensimmäisenä päivänä, kun hänen äitinsä teloitettiin. Jean-Baptiste matkasi imettäjältä toiselle ja orpokotiin ja orpokodista työläistaloon, sillä kukaan ei pitänyt Jean-Baptistesta. Hän oli pelottava, jo pikkuvauvasta lähtien: hänellä ei ollut ominaistuoksua. Siitä huolimatta että Jean-Baptiste ei tuoksunut millekään, hänellä itsellään oli suorastaan epäluonnollinen hajuaisti. Hän pystyi haistamaan kaiken. Hän rakasti erilaisia tuoksuja ja halusi oppia säilömään niitä, joten hän menee oppipojaksi hajuvesien tekijälle, oppiakseen säilömään kaikkia rakastamiaan tuoksuja... Lopulta sekään ei riitä.
Jean-Baptiste huomaa että nuorissa, juuri aikuistumisvaiheessa olevissa neitsyissä on oma erityinen, huumaava tuoksunsa, ja hän haluaa säilöä noiden tyttöjen tuoksun ja luoda maailman ihanimman parfyymin. Lopulta kaupungista alkaa löytyä nuoria naisia murhattuina, alastomina ja kaljuiksi ajeltuina eikä kukaan tiedä miksi, ja kuka niin tekee...

Tämä oli oikeasti niin karmiva ja jäätävä kirja ettei mitään tolkkua... Siis se miten tunteettomaksi mutta manipuloivaksi ja järjeileväksi Grenouille on kuvailtu... hyrrr... Hyi kamala. Silti tämä kirja oli todella addiktoiva ja sen takia luinkin sen melko hotkaisuna. Patrickin ihanan yksityiskohtainen kuvailu on todella ihanaa luettavaa ja mun tekee kauheasti mieli perehtyä nyt siihen miten ennen vanhaan tehtiin parfyymeja...

Arvosana: 4+ / 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti